maanantai 5. syyskuuta 2016

Time flies when you're having fun

Viime aikoina on tapahtunut taas kaikkea kivaa! Meillä oli konferenssi Michiganissa, koulu alkoi, host veli meni collegeen ja tänä viikonloppuna Shawanossa oli Shawano County Fair! On siis melko paljon kerrottavaa.
B G X FF CC Ö V R O C M E W N I H D

Perjantai-aamuna lähdettiin aikaisin ajamaan Shawanosta kohti Marquettea, mikä sijaitsee Michiganissa. Matkassa meitä oli siis minä, mun RYEO ja hänen miehensä sekä kaksi muuta vaihtaria. Ajettiin Marquetteen noin 5 tuntia ja tajuttiinkin sitten paikan päällä että ollaan tunnin myöhässä, koska ei muistettu sitä, että Shawanossa ja Marquettessa on eri aika. Perjantaina meillä oli ohjelmassa tutustumisleikkejä, keilaamista sekä paljon istumista, kun kuunneltiin kun rotarit puhuivat erilaisista asioista vaihtoon liittyen, esimerkiksi säännöistä. Illalla meidät jaettiin pieniin ryhmiin ja niissä pienissä ryhmissä sitten majoituimme host perheisiin. Mun kanssa samassa ryhmässä oli tyttö Brasiliasta ja tyttö Espanjasta. Käytiin illalla perheemme kanssa syömässä ja siitä mentiin vain suoraan nukkumaan. 
Lauantaina söimme aamupalan perheessä ja sitten menimme taas tapaamispaikallemme. Kuuntelimme taas vähän lisää säännöistä ja muista jutuista, kunnes sitten iltapäivällä lähdimme kävellen rannalle syömään. Meille jokaiselle oli yksi Subwayn laatikko, jossa oli Subi-leipä, keksi ja sipsejä. Kun olimme syöneet, jatkoimme kävellen johonkin festivaaleille, jossa vihreät Rotary Youth Exchange-paidat päällä pääsimme siivoamaan. Keräsimme roskia ja pyyhimme pöytiä. Se oli ihan kivaa, loppua kohden alkoi vaan porukkaa vähän väsyttämään :--D Mä myös amerikkalaista jalkapalloa heitellessä venäytin peukaloni jotenkin ihmeellisesti ja se olikin sitten pari seuraavaa päivää aika kipeä.
Festareilta mentiin autoilla johonkin leirintäalue/puisto-paikkaan, jossa meillä oli bonfire ja syötiin hamppareita ja tehtiin S'moreseja! Kuunneltiin musaa kovalla ja kaikilla oli tosi kivaa. Vaihdeltiin myös pinssejä ja käyntikortteja. Oli kiva saada positiivista kommenttia mun omatekemistä muumi- ja marimekko-pinsseistä! :--D Illalla sitten taas host perheet (tai meidän tapauksessa hostien tytär) tulivat hakemaan meitä. Me mentiin vielä takaisin hostien kanssa niille samaisille festareille, jossa oltiin päivällä oltu. Sen jälkeen mentiin jälleen väsyneinä nukkumaan.
Sunnuntai-aamuna syötiin aamupala perheessä ja lähdettiin kaikkien kamojen kanssa takaisin tapaamispaikallemme. Siellä meillä ei ollut enää muuta ohjelmaa, kuin kiitoskorttien kirjoittaminen. Meille oli jaettu kasa kortteja ja niihin kirjoitimme kiitokset host perheille. Sen jälkeen otettiin kuvia ja hyvästeltiin osa vaihtareista. Muutaman muun kanssa mentiin vielä hiking (mikä piti itseasiassa tehdä jo perjantaina, mutta huonon sään takia ei voitu). Käveltiin sellaisen pienen vuoren päälle, jossa otettiin kuvia ja sen jälkeen käveltiin takaisin alas. Hyvästeltiin loput vaihtarit ja sitten lähdettiin ravintolan kautta ajamaan takaisin Shawanoon saman porukan kanssa kun tultiinkin. Kaikenkaikkiaan oli tosi mukava viikonloppu ja noi muut vaihtarit on ihan huippuporukkaa! Onneksi nähdään taas pian.

AAA P

Viimeviikon torstaina, 1.9 mulla alkoi koulu! Mua jännitti vähän, mutta loppujen lopuksi selvisin hyvin. Helpotti tosi paljon että oltiin käyty Back to School Nightissä ja katsottu kaikki luokat läpi, että osaan mennä niihin. Mulla oli kyllä koulun kartta ja siitäkin oli hyötyä. Meillä on siis kaksi erilaista päivää, A ja B päivät. Mulla on nyt ollut yhdet molempia, ja ei olla vielä ihan hirveästi päästy tekemään mitään, kun ekat tunnit kuunnellaan vaan kun opettaja puhuu säännöistä ja siitä, mitä oppilaalta odotetaan. On kuitenkin ollut ihan mukavaa. Välitunnit koulussa on ihan tasan sen pituisia, että kerkeää juoksemaan luokasta toiseen. Ei ehkä nyt ihan juosta tarvitse, mutta aika reippaasti saa kyllä kävellä. Ruokailu kestää puoli tuntia. Ekana päivänä mulla oli vähän hankaluuksia sen ruokailun kanssa, kun en oikein vielä tiennyt että miten se toimii. Onneksi sain kuitenkin apua! Homma meni siis niin, että vein koulun toimistoon/kansliaan 20 dollaria ja sitten sain ID-numeron. Menin hakemaan ruuan keittiöstä, jonka jälkeen menin kassalle. Kassalla painelin sen ID-numeron ja se oli sillä selvä. Ne sitten ilmeisesti ilmottaa, että millon pitäisi viedä lisää rahaa kansliaan. Loppujen lopuksi siis ihan helppo tääkin juttu!
Kaikista eniten tuskaa tuottaa tuo lokero. Siinä on sellainen ihmeellinen pyöritettävä lukko, jossa on niin omituinen systeemi, etten ole vielä kertaakaan saanut sitä itse auki. Sen takia olenkin kanniskellut kaikkia tavaroita mukana ekat päivät. Tällä viikolla pitäisi kuitenkin opetella ton lokeron käyttö, sillä joihinkin luokkiin ei saa viedä reppuja.

Z DD

Sunnuntaina käytiin Menomoniessa viemässä host veljeni collegeen. Sinne ajoi noin reilu kaksi tuntia, mutta takaisin ajettiin varmaan kaksi kertaa niin kauan kun käytiin tuollaisella pienellä vesiputous-paikalla! Menomoniessa käytiin ensin kirkossa ja sen jälkeen syömässä. Sitten ajettiin sinne collegelle ja kannettiin kaikki veljen tavarat hänen huoneeseensa. Siinä oltiin ehkä tunti ja sen jälkeen lähdettiin ajamaan takaisin Shawanoon. Oli oikein kiva päivä.

me Å T K F

Tänään maanantaina eli Labor Daynä käytiin Laurenin ja hänen poikaystävänsä Noahin kanssa Shawano County Fairissa! Fair on ollut täällä tämän viikonlopun ja vielä tämän maanantain. Se oli vähän sellainen elomessu-tyylinen (hämeenlinnalaiset tietää) tapahtuma, eli siellä oli tollasia huvipuistolaitteita ja paljon erilaisia ruokakojuja. Siellä oli myös sellainen "maatila-osuus", jossa oli esillä paljon lehmiä, possuja ja muita eläimiä. Aamulla lähteissä olin ajatellut että on kylmä, joten puin mustat farkut ja kolitsipaidan päälle. Todellisuudessa tuolla olikin tosi kuuma ja ostin sieltä sitten tuollaisen Shawano County Fair-paidan, mikä tossa yhdessa kuvassa näkyykin. Ainakin jää tästäkin Fairistä mulle hyvä muisto! Vaikka päivä olikin tosi kuuma ja laitteissa tuli vähän paha olo, niin mulla oli tosi kivaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti