Lähdettiin muiden USA:han tulevien Rotary vaihto-oppilaiden kanssa New Yorkiin 8.8.2016. Se tarkoittaa siis sitä, että olen ollut täällä nyt tasan kuukauden. Aikaisemmin olen kertonut pääasiassa vaan siitä mitä oon tehnyt täällä, mutta tässä postauksessa kerron enemmän fiiliksistä.
Mulla on ensimmäinen kuukausi mennyt tosi hyvin. Ehkä vähän jopa liian hyvin, koska mulla ei ole missään vaiheessa ollut yhtään koti-ikävä. Tätä on ehkä vähän hankala uskoa ja itestänikin tuntuu vähän hassulta. Oon aina ollut sellanen, että tykkään olla kotona ja jos meen yöksi johonkin, niin mietin että "ihana päästä taas kotiin".
Monet vaihtarit on sanonut myös sitä, että ensimmäinen kuukausi on yleensä vaikea, koska kaikki on uutta. Mulla ei kuitenkaan mitään kulttuurishokkiakaan ole iskenyt ja paikka tuntui kodilta heti.
Uskon, että tätä vaihtovuoden hyvää alkua on edesauttanut tosi paljon host perheeni. Täytyy sanoa että en voisi hehkuttaa näitä liikaa, ihan älyttömän ihania ihmisiä. Mulla on tosi kotoisa olo ja tunnen olevani jo osa heidän perhettään. Nää on tosi hauskoja ja puhuu paljon. Mä oon saanut tosi hyvän perheen täällä enkä olisi voinut parempaa toivoa. Harmittaa tosi paljon, että joudun vaihtamaan perhettä tammikuussa. Rotaryvaihdossa ollessa on siis 2-4 eri host perhettä. Olisin kyllä ihan mielelläni tämän perheen kanssa koko vuoden.
Ehkä ainoa sellainen juttu mikä mua lannistaa on kieli. Mä en vaan ole vielä löytänyt sitä rohkeutta puhua kunnolla. Pelkään sitä, että sanon jotain juttuja ihan väärin ja kukaan ei ymmärrä. Sitä ei nimenomaan pitäisi yhtään pelätä. Pitäisi vaan puhua, koska sillä tavalla sen oppii. Ymmärrän kyllä hyvin lähes kaiken ja oon jo tottunut siihen, että ympärillä puhutaan englantia. Oon kuitenkin ollut täällä vasta kuukauden, ja uskon että kieli alkaa sujua paremmin aikanaan!
Koulussakin menee hyvin. En ihan kaikilla tunneilla ymmärrä kaikkea, mutta ei mun varmaan tarvikkaan. Ainoa juttu mikä tuottaa harmaita hiuksia on lokero. En vaan yksinkertaisesti tajua miten se toimii. Oon jo sen verran monta kertaa pyytänyt apua muilta, että oon nyt yrittänyt sen kanssa pärjätä itse. Meillä on noin viisi minuuttia aikaa käydä lokerolla tuntien välissä ja tänään myöhästyinkin Minority Studies-tunnilta, kun sain sen auki vasta sillon kun kello soi. Paljon mielummin kantaisin reppua koko päivän, mutta meidän koulussa on periaatteessa sellainen sääntö, että luokkiin ei saa tuoda reppuja. Jotkut opettajat on tarkempia siitä ja jotkut ei.
Pääasiassa menee siis tosi hyvin, joitakin pieniä juttuja lukuunottamatta. Viihdyn täällä tosi hyvin ja olen jo saanut kavereita. Mulla on mennyt tähän asti niin hyvin, että pelkäänkin sitä, että koti-ikävä ja sellainen haikea mieli iskee sitten vielä pahemmin myöhemmin. No, sen näkee sitten. Aion nyt nauttia kun on vielä näin hyvä fiilis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti