Eilen ne tulivat. Nimittäin maatiedot! Torstaista asti, (kun Saksaan ja Ranskaan lähtijät saivat tiedot) meidän Rotary whatsapp-ryhmä on ollut ihan sekaisin. Kaikki odottaa malttamattomina maatietoja ja eilen, lauantai-aamuna niitä alkoi sitten monelle tulla sähköpostiin. Aamusta ihan iltaan asti niitä tuli, ja mukaan lukien mä sain mun tiedot. Otsikostakin sen jo huomaa, että mulle ollaan ensisijaisesti hakemassa paikkaa YHDYSVALLOISTA!!! Illalla vielä jaksoin yhdeksän aikaan päivitellä sähköpostia ja sinne ne sitten tulivat. Sydän jyskyttäen luin sitä viestiä, ja huusin vaan itkien mun kaverille ja siskolle että "MÄ LÄHEN USAAN!!". Se oli mahtava tunne ja oon ihan älyttömän onnellinen, että mulle haetaan paikkaa sieltä. On myös tosi hienoa, että meidän whatsapp-ryhmässä on myös monta ketkä ovat lähdössä USA:an! Kiitos kaikille, kiitos Rotary, että mahdollistatte tän mun vaihtovuoden ja olen kiitollinen, että saan mahdollisuuden lähteä juuri Pohjois-Amerikkaan. Se on ihan unelmien täyttymys päästä juuri sinne, ja sähköpostiviestin saadessani tuli sellainen tunne, että tänne mun kuuluukin lähteä, Pohjois-Amerikkaan.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja paikkani USA:ssa vahvistuu, niin syksyllä sitten hyppäämme muiden Pohjois-Amerikkaan ja Kanadaan lähtevien kanssa lentokoneeseen, joka lentää New Yorkiin, jossa meillä on parin päivän aloitusleiri. Siitä sitten suuntaamme jokainen osavaltioihimme. Sijoitustietoja odotellessa!

Ihanaa Ems <3 <3 have a great year dear!!
VastaaPoistajep ihanaa!!! have a great year in mexico <3
Poista